Uusi alku

Merkintä löytyy hevosen Valiant Double Bubble päiväkirjasta.

Tupu katseli uteliaana ympärilleen, pää ylväästi pystyssä. Se nuuskutti raikasta syysilmaa kaikessa rauhassa, ja näytti silminnähden nauttivan olostaan. Olin taluttanut tamman vasta trailerista ulos, ja matkan ollessa tällä kertaa miellyttävän lyhyt, tamma ei tuntunut olevan siitä moksiskaan. Ei tuo kimo yleensäkään pahastunut kuljetuksista, useimmiten meidän matkamme olivat kuitenkin olleet vähintään toiseen maakuntaan, joskus sitten toiselle puolelle Suomea tai pidemmällekin. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut kisamatka, vaan olimme tulleet uuteen kotiin. Tai en nyt tiedä voisiko tätä kotia uudeksi sanoa, olimme palanneet vähän niin kuin alkupisteeseen Tupun ja muun hevoslauman kanssa. Luovinjoen kartano oli näin syksyllä paljon kauniimpi kuin muistinkaan, tämän komean rakennuksen suurilla laidunmailla Tupukin oli viettänyt nuoruusvuotensa.

Olin aikoinaan myynyt kartanon maineen lopettaessani puoliverikasvatuksen, mutta pian olin jo uuden yrityksen puikoissa ihan naapurikylällä. Paha homeongelma, joka paljastui viime talvena oli saanut minut kuitenkin luopumaan tuosta unelmastani joka tunnettiin nimellä Joyance. Luovinjoen kartanon silloinen omistaja oli toistuvan sydänkohtauksen takia halunnut eläköityä ja muuttaa Etelän lämpöön, ja siitä syystä sainkin koko komeuden omistukseeni paljon halvemmalla kuin mitä olin sen aikanaan myynyt. Palasinkin siis todellakin lähtöpisteeseen, tällä kertaa tosin tallin omistukseen kanssani tuli siskoni Mira.

Oli mukavaa vain seisoskella siinä oman kasvattitammansa kanssa, menneitä muistellen ja samalla haaveillen tulevasta. Olihan tallissa toki muitakin hevosia, mutta Tupuun minä olin varsin kiintynyt. Muistot sen molemmista vanhemmista tulvivat mieleeni lähtiessäni taluttamaan tammaa talliin, jossa sen hevoskaverit nauttivat rauhassa päiväruokiaan. Suurin osa karsinoista oli tyhjillään, suunnitelmissa oli tehdä jotain asialle mutta omilla hevosillani en niitä kaikkia tahtonut joka tapauksessa täyttää. Liika oli ollut viimeksikin liikaa, ja saanut minut lopettamaan koko tallin toiminnan suuren burnoutin iskiessä. Tupunkin olin laittanut myyntiin, ihme kyllä suvustaan ja kisamenestyksestään huolimatta tamma ei ollut mennyt kaupaksi. Ehkä syynä oli ollut melko suolainen hinta, mutta en minä olisi missään tapauksessa voinut luopua tällaisesta tammasta ihan polkuhinnalla.

Tupu sai oman pikku paikkansa tallin toiseksi perimmäisestä karsinasta, Starlan ja Virginian välistä. Siellä tuo minun prinsessa saisi olla suhteellisen rauhassa, ehkä se opettaisi tuolle viereisessä karsinassa asuvalle toiselle kimonkuvatukselle hieman käytöstapoja siinä samalla. Tupu ei näyttänyt olevan moksiskaan kun jätin sen uuteen karsinaansa, olihan ympärillä tutut hevoskaverit, ja näytti tuo tamma jotenkuten muistavan tämän paikan. Jos ei kotinaan, niin ainakin jonain niistä kivoista paikoista missä ollaan tamman kanssa tämän elämän varrella kuljettu. Kulkiessani tallista ulos olin pitkästä aikaa hyvillä mielin. Tupu oli ollut viimeinen kuljetettava hevonen, nyt oli koko porukka taas kasassa tutussa paikassa, ja tulevaisuus näytti erittäin valoisalta.