Metsälenkillä

Merkintä löytyy hevosen Joy's Una päiväkirjasta.

Yön aikana oli satanut hieman lunta, ja talliympäristö oli muuttunut talviseksi satumaaksi. Olin ensimmäisenä aamusta liikuttanut Kiran ja Starlan, ja nyt oli aika antaa Unallekin huomiota. Kimo hörisi innoissaan kun astelin sen karsinaan, minusta oli mukavaa kun tallissa oli tällainen koiranpentumainen hevonen joka oli aina iloinen saadessaan ihmiseltä huomiota. Miran mielestä Una oli vieläkin ihan vässykkä, vaikka näin tämän selvästi jo hieman mieltyneen tuohon nuoreen tammaan. Minä pidin Unasta juuri sellaisena kuin se oli, vaikka pakko oli myöntää että jos halusin pärjätä sen kanssa aikanaan kisaradoilla, olisi tammaan saatava vielä paljon enemmän rohkeutta. Se olisi kuitenkin vasta tulevaisuuden murhe, tänään Una saisi olla juuri sellainen kuin onkin, ja otettaisiin ihan rennosti viettäen mukavaa aikaa keskenämme.

Harjasin Unan kaikessa rauhassa. Tamma näytti selvästi nauttivan, se hörisi hiljaa silmät sirrillään ja puhalteli välillä lämmintä, heinäntuoksuista ilmaa kasvoilleni. Kaviotkin tamma antoi puhdistaa ilman ongelmia, ja pian olimmekin valmiina tämän päivän ohjelmaan. Una oli totutellut mallikkaasti ratsastajaan niin eilen kuin toissapäivänäkin, joten tänään suunnitelmissa oli tehdä jotain ilman ylimääräistä painolastia selässä. Lähdimmekin kävelemään läheiseen koivumetsään, joka oli saanut kauniin, ohuen lumipeitteen ja oli nyt kuin suoraan sadusta. Kävelin hissukseen eteenpäin, ja Una seurasi riimun perässä tottelevaisesti. Vähän väliä tamma nosteli päätään korkeuksiin nuuhkiakseen raikasta talvi-ilmaa, ja otti silloin tällöin muutaman raviaskeleen innoissaan. Metsätie oli vielä lumen peittämä, siitä piti huolen pikkupakkanen. Kuljimmekin varovaisesti pelätessäni, että jossain lumen alla saattaisi olla jäätä. Unalla ei ollut vielä hokkeja kengissään, yritinkin painaa mieleeni että ne pitäisi muistaa laittaa sekä tälle että muillekin hevosille nyt lähiaikoina.

Metsätie kulki ensin Valeninmetsän toiselle laidalle, ja kaarsi siitä sitten takaisin tallille päin sivuten koivujen ja viereisen sänkipellon rajaa. Pelto oli myös saanut lumipeitteen, ja pysähtyessämme hetkeksi huomasimme hirven katselevan meitä sen toisella laidalla. Katsoimme toisiamme siinä hetken, kunnes hirvi pakeni takanaan olleeseen kuusikkoon. Una ei reagoinut tuohon metsän kuninkaaseen mitenkään, ja olin erittäin ylpeä tammasta. Jos olisin tiennyt hievien olevan liikenteessä täällä päin, en olisi alkujaan lähtenyt Unan kanssa tälle reitille. Tamma kuitenkin yllätti minut reaktiollaan, olisin pistänyt pääni pantiksi että kimo säikähtäisi jopa tien yli loikkivaa jänistä mutta ei. Minun Una ei näköjään pelännyt metsäneläimiä. Taputtelin tammaa ylpeänä lavalle ja kehuin miten reipas tyttö tämä oli. Jatkoimme sitten matkaamme tallille, jossa vein Unan suoraan tarhailemaan. Ilmoitin paikalla oleville tallilaisille matkalla näkemästämme hirvestä, ja kehotin olemaan varuillaan jos se vielä eksyykin lähemmäs tallin pihaa. Sitten olikin vuoro lähteä liikuttamaan seuraavaa tammaa.