Starla oli ensimmäinen tammoistamme, joka näytti kiiman merkkejä tänä syksynä. Raaka, pahansisuinen ja ylienerginen tamma, joka oli vielä henkisesti varsin keskenkasvuinen. Minä pohdiskelin, pyörin yöt sängyssäni ja menetin uneni tuon kimon takia. Uskaltaisiko sen astuttaa, vai antaisiko neidin kypsyä vielä vähän? Kisaura oltiin saatu etenemään hyvin, ja tällä hetkellä keskityttiin väliin enemmän valmentautumiseen. Tiesin, että varsahommat viivyttäisivät Starlan kisauraa vuodella. Ehtisikö tamma päästä tarpeeksi korkealle tasolle, vai pilaisiko tällainen sen koko urakehityksen? Tällaisia asioita minä puntaroin teekupposen ääressä tänään, kun Mira tuli tallitoimistoon ja sanoi Starlan käyttäytyvän tavallista hankalammin. "Kiima sillä on tulossa", vastasin ja huokaisin raskaasti. Mira oli aina enemmän suoran toiminnan ihminen, ja siinä hetken neuvoteltuamme päädyimme yhdessätuumin siihen ratkaisuun, että miksipä ei. Yrityksen - ja ehkä erehdyksen - kautta sitä ainoastaan onnistuttiin asioissa. Vielä olisi vain orivalinta vähän auki...
