Metsälenkillä

Merkintä löytyy hevosen Joy's Una päiväkirjasta.

Yön aikana oli satanut hieman lunta, ja talliympäristö oli muuttunut talviseksi satumaaksi. Olin ensimmäisenä aamusta liikuttanut Kiran ja Starlan, ja nyt oli aika antaa Unallekin huomiota. Kimo hörisi innoissaan kun astelin sen karsinaan, minusta oli mukavaa kun tallissa oli tällainen koiranpentumainen hevonen joka oli aina iloinen saadessaan ihmiseltä huomiota. Miran mielestä Una oli vieläkin ihan vässykkä, vaikka näin tämän selvästi jo hieman mieltyneen tuohon nuoreen tammaan. Minä pidin Unasta juuri sellaisena kuin se oli, vaikka pakko oli myöntää että jos halusin pärjätä sen kanssa aikanaan kisaradoilla, olisi tammaan saatava vielä paljon enemmän rohkeutta. Se olisi kuitenkin vasta tulevaisuuden murhe, tänään Una saisi olla juuri sellainen kuin onkin, ja otettaisiin ihan rennosti viettäen mukavaa aikaa keskenämme.

Harjasin Unan kaikessa rauhassa. Tamma näytti selvästi nauttivan, se hörisi hiljaa silmät sirrillään ja puhalteli välillä lämmintä, heinäntuoksuista ilmaa kasvoilleni. Kaviotkin tamma antoi puhdistaa ilman ongelmia, ja pian olimmekin valmiina tämän päivän ohjelmaan. Una oli totutellut mallikkaasti ratsastajaan niin eilen kuin toissapäivänäkin, joten tänään suunnitelmissa oli tehdä jotain ilman ylimääräistä painolastia selässä. Lähdimmekin kävelemään läheiseen koivumetsään, joka oli saanut kauniin, ohuen lumipeitteen ja oli nyt kuin suoraan sadusta. Kävelin hissukseen eteenpäin, ja Una seurasi riimun perässä tottelevaisesti. Vähän väliä tamma nosteli päätään korkeuksiin nuuhkiakseen raikasta talvi-ilmaa, ja otti silloin tällöin muutaman raviaskeleen innoissaan. Metsätie oli vielä lumen peittämä, siitä piti huolen pikkupakkanen. Kuljimmekin varovaisesti pelätessäni, että jossain lumen alla saattaisi olla jäätä. Unalla ei ollut vielä hokkeja kengissään, yritinkin painaa mieleeni että ne pitäisi muistaa laittaa sekä tälle että muillekin hevosille nyt lähiaikoina.

Metsätie kulki ensin Valeninmetsän toiselle laidalle, ja kaarsi siitä sitten takaisin tallille päin sivuten koivujen ja viereisen sänkipellon rajaa. Pelto oli myös saanut lumipeitteen, ja pysähtyessämme hetkeksi huomasimme hirven katselevan meitä sen toisella laidalla. Katsoimme toisiamme siinä hetken, kunnes hirvi pakeni takanaan olleeseen kuusikkoon. Una ei reagoinut tuohon metsän kuninkaaseen mitenkään, ja olin erittäin ylpeä tammasta. Jos olisin tiennyt hievien olevan liikenteessä täällä päin, en olisi alkujaan lähtenyt Unan kanssa tälle reitille. Tamma kuitenkin yllätti minut reaktiollaan, olisin pistänyt pääni pantiksi että kimo säikähtäisi jopa tien yli loikkivaa jänistä mutta ei. Minun Una ei näköjään pelännyt metsäneläimiä. Taputtelin tammaa ylpeänä lavalle ja kehuin miten reipas tyttö tämä oli. Jatkoimme sitten matkaamme tallille, jossa vein Unan suoraan tarhailemaan. Ilmoitin paikalla oleville tallilaisille matkalla näkemästämme hirvestä, ja kehotin olemaan varuillaan jos se vielä eksyykin lähemmäs tallin pihaa. Sitten olikin vuoro lähteä liikuttamaan seuraavaa tammaa.

Una totuttelee ratsastajaan

Merkintä löytyy hevosen Joy's Una päiväkirjasta.

Una sipsutti kauniin askelin liinan päässä. Tamma oli tottunut hyvin satulaan selässä, ja ratsastajakin oli sinne kiivennyt muutamaan otteeseen. Kehuin kimoa hienosta työstä sen nostaessa vielä vähän haparan laukan ääniavusta. Olihan Unan liikehdintä hienoa, mutta ylimääräisten varusteiden kanssa tamma tuntui vähän kuin vielä vetäytyvän kuoreensa. "No kun en minä tällä lailla nyt osaa", tamma tuntui viestittävän, mutta piristyi vähän kerrassaan sille kimeään ääneen huutamistani kehuista. Mira katsoi kauhuissaan Unan liikehdintää, siskoni ei ollut ennen osallistunut tällä tavoin nuoren hevosen koulutukseen ja olikin stressannut tänään koittavaa hetkeä koko viikonlopun. "No, tule nyt vaan ja nouse varovasti selkään", ohjeistin Miraa, ja tämä teki työtä käskettyä. Olin itse ollut muutamaan otteeseen tamman selässä, mutta tällä kertaa kokeiltaisiin kunnolla ravia ja laukkaa, ja jonkun pitäisi silloin olla liinan päässä ohjeistamassa tammaa kunnolla.

Mira oli ollut epäileväinen Unan suhteen, eikä tämän kyyninen asenne ja nyt melkoinen stressaaminen juurikaan auttanut tammaa. Una osasi kuitenkin seisoa nätisti paikallaan kiristellessämme nyt hieman satulavyötä, ja kun annoin ääniavun, siirtyi se erittäin hienoon käyntiin. Sekä ratsu että ratsastaja näyttivät jännittävän, mutta jonkin aikaa selässä oltuaan Mira osasi vihdoin rentoutua, ja alkoikin puhella myös tammalle rauhoittavasti. Una hörisi mielissään, se näytti nauttivan työskentelystä kun se näytti nyt sujuvan. Kokeilimme varovaisesti ravia, ja kimo asteli alkuun hieman haparoivasti. Mira oli kehittynyt ratsastajana nopeassa ajassa niin, että pysyi mallikkaasti selässä ilman turhaa hytkymistä. "Tällähän on ihan mahdottoman tasainen ravi istua", siskoni huudahti innoissaan, ja Una jolkotteli tyytyväisenä eteenpäin. Otimme lopuksi vielä hieman laukkaa: tällä kertaa Unan liike oli vähän turhan haparoivaa, mutta saimme aikaan muutaman erittäin nätin laukka-askelen.

Laukan jälkeen siirrätin Unan takaisin raviin, ja annoin tämän hölkytellä jonkin aikaa liinan päässä molempiin suuntiin ennen kuin sanoin Miralle, että ottaa tamma käyntiin. En uskaltanut päästää ratsukkoa vielä vapaaksi liinan päästä, joten lähdimme kävelemään vielä yhdessä tuumin lähimaastoon. Una käveli vierelläni erittäin reippaasti, pää ylväästi pystyssä. Mirakin suorastaan säteili selässä, näiden kahden yhteistyö näytti alkavan melkoisen hyvin. Mira ei ollut tasoltaan vielä kovinkaan kummoinen ratsastaja, tai oikeastaan tasoltaan tämä ei ollut vielä niin kehittynyt. Perusasiat olivat kuitenkin niin hyvin hallussa, että Mira saisi olla enemmänkin mukana auttamassa Unan kouluttamisessa. Kyseessä oli niin kiltti tamma, että varman tuen ja opastuksen avuilla Mira saisi varmasti tästä vielä oikein kivan kilpahevosen, siinä missä myös itsevarmuutta näihin hommiin jotta saataisiin hänet vähän enemmän ulos pölyisen tallitoimiston puolelta ja mukaan näihin varsinaisiin käytännön puolen hommiin.

Starla astutettiin Lupulla

Merkintä löytyy hevosen Starlight Sy päiväkirjasta.

Sen pidemmittä puheitta, tänään Starla sitten astutettiin. Oriksi valikoitui meidän Lupu tasan kahdesta eri syystä: ori on varsin selväpäinen, mitä Starlan parilta ehdottomasti vaaditaan, ja molemmat sattuvat olemaan täysin vailla jälkeläisnäyttöä. Astutus suoritettiin luomuna kotitallilla, ja toivotaan nyt että jo ensimmäisellä kerralla tärppäsi. Starla osasi suhtautua oriin ihmeen tyynesti, eikä käytännön puolella tullut vastaan mitään ongelmia. Koska Starla tulee olemaan ensisynnyttäjä, on minulla luultavasti paljonkin perhosia vatsassa koko sen ajan, mitä tamma kantaa tulevaa pienokaistaan. Toivottavasti Starla pysyy terveenä ja hyvinvoivana, happamasta luonteestaan huolimatta kun tamma on minulle erittäin tärkeä ja rakas.

Joko olisi aika hankkia varsoja?

Merkintä löytyy hevosen Starlight Sy päiväkirjasta.

Starla oli ensimmäinen tammoistamme, joka näytti kiiman merkkejä tänä syksynä. Raaka, pahansisuinen ja ylienerginen tamma, joka oli vielä henkisesti varsin keskenkasvuinen. Minä pohdiskelin, pyörin yöt sängyssäni ja menetin uneni tuon kimon takia. Uskaltaisiko sen astuttaa, vai antaisiko neidin kypsyä vielä vähän? Kisaura oltiin saatu etenemään hyvin, ja tällä hetkellä keskityttiin väliin enemmän valmentautumiseen. Tiesin, että varsahommat viivyttäisivät Starlan kisauraa vuodella. Ehtisikö tamma päästä tarpeeksi korkealle tasolle, vai pilaisiko tällainen sen koko urakehityksen? Tällaisia asioita minä puntaroin teekupposen ääressä tänään, kun Mira tuli tallitoimistoon ja sanoi Starlan käyttäytyvän tavallista hankalammin. "Kiima sillä on tulossa", vastasin ja huokaisin raskaasti. Mira oli aina enemmän suoran toiminnan ihminen, ja siinä hetken neuvoteltuamme päädyimme yhdessätuumin siihen ratkaisuun, että miksipä ei. Yrityksen - ja ehkä erehdyksen - kautta sitä ainoastaan onnistuttiin asioissa. Vielä olisi vain orivalinta vähän auki...

Uusi alku

Merkintä löytyy hevosen Valiant Double Bubble päiväkirjasta.

Tupu katseli uteliaana ympärilleen, pää ylväästi pystyssä. Se nuuskutti raikasta syysilmaa kaikessa rauhassa, ja näytti silminnähden nauttivan olostaan. Olin taluttanut tamman vasta trailerista ulos, ja matkan ollessa tällä kertaa miellyttävän lyhyt, tamma ei tuntunut olevan siitä moksiskaan. Ei tuo kimo yleensäkään pahastunut kuljetuksista, useimmiten meidän matkamme olivat kuitenkin olleet vähintään toiseen maakuntaan, joskus sitten toiselle puolelle Suomea tai pidemmällekin. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut kisamatka, vaan olimme tulleet uuteen kotiin. Tai en nyt tiedä voisiko tätä kotia uudeksi sanoa, olimme palanneet vähän niin kuin alkupisteeseen Tupun ja muun hevoslauman kanssa. Luovinjoen kartano oli näin syksyllä paljon kauniimpi kuin muistinkaan, tämän komean rakennuksen suurilla laidunmailla Tupukin oli viettänyt nuoruusvuotensa.

Olin aikoinaan myynyt kartanon maineen lopettaessani puoliverikasvatuksen, mutta pian olin jo uuden yrityksen puikoissa ihan naapurikylällä. Paha homeongelma, joka paljastui viime talvena oli saanut minut kuitenkin luopumaan tuosta unelmastani joka tunnettiin nimellä Joyance. Luovinjoen kartanon silloinen omistaja oli toistuvan sydänkohtauksen takia halunnut eläköityä ja muuttaa Etelän lämpöön, ja siitä syystä sainkin koko komeuden omistukseeni paljon halvemmalla kuin mitä olin sen aikanaan myynyt. Palasinkin siis todellakin lähtöpisteeseen, tällä kertaa tosin tallin omistukseen kanssani tuli siskoni Mira.

Oli mukavaa vain seisoskella siinä oman kasvattitammansa kanssa, menneitä muistellen ja samalla haaveillen tulevasta. Olihan tallissa toki muitakin hevosia, mutta Tupuun minä olin varsin kiintynyt. Muistot sen molemmista vanhemmista tulvivat mieleeni lähtiessäni taluttamaan tammaa talliin, jossa sen hevoskaverit nauttivat rauhassa päiväruokiaan. Suurin osa karsinoista oli tyhjillään, suunnitelmissa oli tehdä jotain asialle mutta omilla hevosillani en niitä kaikkia tahtonut joka tapauksessa täyttää. Liika oli ollut viimeksikin liikaa, ja saanut minut lopettamaan koko tallin toiminnan suuren burnoutin iskiessä. Tupunkin olin laittanut myyntiin, ihme kyllä suvustaan ja kisamenestyksestään huolimatta tamma ei ollut mennyt kaupaksi. Ehkä syynä oli ollut melko suolainen hinta, mutta en minä olisi missään tapauksessa voinut luopua tällaisesta tammasta ihan polkuhinnalla.

Tupu sai oman pikku paikkansa tallin toiseksi perimmäisestä karsinasta, Starlan ja Virginian välistä. Siellä tuo minun prinsessa saisi olla suhteellisen rauhassa, ehkä se opettaisi tuolle viereisessä karsinassa asuvalle toiselle kimonkuvatukselle hieman käytöstapoja siinä samalla. Tupu ei näyttänyt olevan moksiskaan kun jätin sen uuteen karsinaansa, olihan ympärillä tutut hevoskaverit, ja näytti tuo tamma jotenkuten muistavan tämän paikan. Jos ei kotinaan, niin ainakin jonain niistä kivoista paikoista missä ollaan tamman kanssa tämän elämän varrella kuljettu. Kulkiessani tallista ulos olin pitkästä aikaa hyvillä mielin. Tupu oli ollut viimeinen kuljetettava hevonen, nyt oli koko porukka taas kasassa tutussa paikassa, ja tulevaisuus näytti erittäin valoisalta.